Työallakassa on vain yksi merkintä; Uotilan Karjassa talon turva ensi-ilta Kino Huovissa Harjavallassa. Kiireet vähän helpottavat, mutta tekemättömien töiden kasvava pino työpöydällä ei vain itsestään pienene. Ilman kelloa aamutuimaan varmuuskopiointia ja arkistojen uudelleen järjestelyä, sekä Myötätuulen viestin seminaarijärjestelyitä.

Niin, tänään siis taiteilijaelämää Satakunnan taidetoimikunnan tuella Myötätuulen viestin parissa ja ensi-iltahumua "vapaa-aikana".

SEKKin syyskokouksessa minut valittiin 4. vuodeksi hallituksen puheenjohtajaksi, muilla ei ollut aikaa eikä intoa tähän. Vaikka ensi vuoden työtilanne on vielä hyvin epämääräinen, aika keskeisellä paikalla sitä Satakunnan kulttuurielämässä SEKKin kautta ollaan edelleen, vaikka olisi työttömänäkin.