sunnuntai, 5. helmikuu 2012

MEKA TV härkäviikko 5.2.2012

Löysinpä taas tämän Vuodatuksen. Toimiikohan tämä vielä? Tällä viikolla on tulossa kaikenlaista työsälää eteen, isompaa ja pienempää, joten ajattelin taas pitää vähän työpäiväkirjaa.

Nyt on alkamassa MEKA TV toiminnan 20 juhlavuosi ja tarkoistus olisi nyt 10.2. alkaen joulukuun alkuun saakka saada vähän tolkkua toiminnasta, mitä tässä kahdenkymmenen vuoden aikana oikein ollaan saatu aikaan. Varsinaisen MEKA TV historiikin on tarkoitus kirjoittaa ja koostaa Satakunnan taidetoimikunnan tuella touko-elokuun aikana. Tällä viikolla valmistaudutaan perjantain 10.2. MEKA TV syntymäpäivä vastaanottotilaisuuteen, joten tietoja kaivellaan ja putkahtelee esille vaikka tänne Vuodatukselle jakaa.

Aamu on alkanut mukavan talvisena työpöytää raivatessa. Pian pitää käydä äänestämässä ja jos nyt sen jälkeen sitten käärisi hihat ja alkaisi touhuamaan.

 

 

tiistai, 2. elokuu 2011

Oi ihana MEKA TV elokuu 2011 ja 2. päivä

Kesä- ja heinäkuu on näköjään jäänyt vuodattamatta kokonaan. Kiireitä ja kesäväsymystä on ollut ja nyt taas elokuu hyökkää päälle. 

Kesälomaa oli vain viikko, mutta se oli kyllä lomaa ainakin siinä mielessä, että on taas hankala päästä työnsyrjään kiinni. Tulee taas tehtyä kaikenlaista muuta kuin sitä mitä tarttis tehdä.

Muutama tunti meni Eurajoen MEKA TV sivuja siivotessa ja ajantasaistamisessa, ei ollenkaan ajankohtainen eikä varsinkaan palkallinen tehtävä, mutta on vain roikkunut tuossa kuukausikaupalla tekemättömänä ja rahattomana. Toisaalta tämä liittyy siihen, että ajattelin siivota yhden nettisivun päivässä. Tätä vauhtia sitten saankin siivottua MEKA TV sivuston helposti kutakuinkin kolmessa vuodessa. Sitten alkaa taas uusi siivouskierros?

Elokuussa tässä on nyt ensimmäisenä työnä Maliken in English DVD:n editointi. Lähtee Tanskaan ensi viikolla 50 kpl mokomaa.

Sitten alkaa kahden FENIX leffan viimeistelyt, joiden ensi-illat on Virossa 20.päivän huiteilla.

Erilaiset ammatit episodit ja Clover Powerit odottavat sitten editointia ja Viroon ja Portugaliin lähetettäväksi esityksiin. Porikin tarttis laittaa porimmaksi. Muutama muukin homma odottaa elokuussa. Syyskuussa on sitten taas aivan uudet kujeet tiedossa. 

Nyt loman jälkeen kyllä vähän tuntuu siltä, että jos elokuussa olisi 90 päivää, homma olisi hienosti hanskassa. Nyt se taitaa olla nippa nappa sormenpäistä karkaamassa kokonaan.

Eilen, ensimmäisenä lomanjälkeisenä päivänä en siis saanut mitään konkreettista aikaan, mutta koneet on nyt kunnossa, varmuuskopioinnit ajan tasalla ja paljon mielenkiintoisia juttuja odottamassa, että saan niihin jonkun otteen taas.

torstai, 12. toukokuu 2011

Oi ihana MEKA TV toukokuu 12.5.2011

Tämä viikko taitaa livahtaa kokonaan palkattomaksi vapaaksi, mutta ei se vaivaa, kevätaurinko lataa akkuja mukavasti. Sadekeleillä sitten taas joutaa työhuoneen uumeniin.

Aivan kokonaan vapaalla ei sentään ole voinut olla. Jos olisin viikko sitten tiennyt, että allakka pysyy tämän viikon tyhjänä, olisin pitänyt selkeästi kesälomaviikon. Nyt on mennyt koko viikko puolittain vapaalla ja puolittain kiinni työelämässä. Jonkin lajin kevätsiivoustakin on tullut tehdyksi, mutta lähinnä päässä vain, tavarat ja paperit ovat kyllä nyt kuin dynamiitin avulla siivottu.

Kamera on tullut huollosta, linssissä oli kuulemma ollut joku jumi. Yksi hankehakemus on mennyt käsistä eteenpäin. Jotain pientä sentään. Nyt olisi tarkoitus pitää pienet yhden miehen siivoustalkoot, jotta ensi viikolla olisi mahdollisimman tyhjä työpöytä tuleville ankarille koetuksille.

Kevätsiivoukselle on muuten ihan oikeakin syy; veroilmoituksen täyttö. Sain elämäni ensimmäiset veromätkyt ja summakin oli paljon suurempi kuin esimerkiksi koko helmikuun tulot. Jahka löydän muutaman kuitin ja teen pari korjausta, niin taidan päästä plussan puolelle. Näin siis suinpäin kadonneiden kuittien metsästykseen, mutta samalla voisi vähän järjestellä kaikkea muutakin. Kääntää vaikka koko yhdistetty koti ja työmaa ylösalaisin asennosta takaisin oikeinpäin? Ei kai nyt sentään! Mutta ilman allakkaa ja kelloa tässä nyt asioita edistää, sekin on jo paljon kiireisen talven jälkeen.

******

Veroilmoituksen täyttö minulla, niin työlästä kuin se onkin, ei ole minulle siis oikea työtehtävä, vaan vapaaehtoistoimintaa. Voisin jättää korjaukset tekemättä ja valtio olisi tonnia rikkaampi ja minä saman verran köyhempi.

tiistai, 10. toukokuu 2011

Oi ihana MEKA TV toukokuu 10.5.2011

Ihana toukokuu on jo pitkällä, epämääräinen oleminen ja odotus jatkuu työrintamalla. Tällä viikolla ei ole yhtään allakkamerkintää, mutta en kyllä vaan oikein tiedä onko se hyvä vai huono asia. Kelien puolesta se on hyvä asia, mutta pankkitilin kannalta huono. Oliskohan nyt kevätsiivouksen aika?

Työmaata MEKA TV kevätsiivouksessa löytyisi kokonaisella patajoonalle, mutta palkkaa ei yhdellekään eli vapaaehtoistyön piikkiin menee tai jää kokonaan tekemättä. 

Vaikka allakka näyttää nyt toukokuun osalta tyhjältä, ennen juhannusta on tiedossa vähintään 17 matkatyöpäivää pitkin Suomea. Tämä on ok, mutta vähän kyllä surettaa, ettei kotikulmilla tapahdu nyt mitään. Tukea omalle toiminnalle ei nyt vain yksinkertaisesti ole. Tämä vie MEKA TV toiminnan painopisteet vähän epämääräiseen suuntaa, kun toiminta on suunniteltu nimenomaan kehittämään satakuntalaista elokuvakulttuuria. Nyt MEKA TV on kokonaan maakunnallinen vientituote, kun kotikulmilta ei löydy työlle tukijaa.

Kevään ja kesän menolista kyllä vähän kuitenkin tietää sitä, että olisi hyvä saada tässä hiljaisessa vaiheessa kotipesä kuntoon, kun se näyttää tulevan lähiviikkoina vain välilaskupaikaksi. Pitäisi nyt saada kaikki laskutukset, tilitykset, raportit ja hankehakemukset pois työpöydältä. Keskeneräisiä lyhytelokuviakin löytyy editointipöydältä vielä 8 kpl.

Pahinten riipin raapin on MEKA TV nettisivut, jotka ovat odottaneet perinpohjausta kevätsiivousta jo monta vuotta. Ja taitavat odottaa edelleenkin. Työhuonekin kaipaisi pientä uusimista ja piristystä, varastot ja arkistot tarttis pemottaa ja tuulettaa ja niin edelleen. Jo vain alkaa taas väsyttää. Pitäisi varmaan tehdä tänään periaatepäätös, että tekee vain sen mikä tuo leipää pöytään. Mitenköhän siihen pystyisi?

maanantai, 25. huhtikuu 2011

25.4.2011 MEKA TV maanantai

Työpöydälläni melkein kaikki epämääräiset tehtävät laahaa kuukaudesta kolmeen kuukautta kaikkia mahdollisia aikatauluja jäljessä, nyt vasta kevätpäivän tasauskin ehti tänne, kuukauden myöhässä. Viikko sitten en tiennyt, pitääkö huomenna käydä työvoimatoimistossa, mutta nyt tiedän ettei pidä. Se on kyllä helpotus. Puolipäivätöitä riittää pari kuukautta eteenpäin ainakin ja pari korttia on vielä kääntämättä. Nyt kuitenkin pitää nollata työpöpytä ja edetä sen mukaisesti, että jaksaa. Tämä tyytymättömyyden talvi ja kevät viime vuoden tapaan on kyllä ollut jaksamisen kanssa aikamoista vääntämistä.

Palkka ja tuki tulee nyt Tampereelta ja Varsinais-Suomesta, se taas tietää ennen juhannusta ainakin 22 matkatyöpäivää, puolikkaista tai kokonaisia. MEKA TV on nyt kokolailla maakuntapakolaisen asemassa, seuraava ja ainoa varma tuleva palkallinen työ Satakunnassa on Clover Power leiri kesäkuun lopussa. Jokunen pieni tilaustyö on vielä kuittaamatta, mutta muuten on toistaiseksi siinä tämä satakuntalainen MEKA TV ydinosaaminen karkaamassa muille maille.

Takana on nyt 4 vapaapäivää, työpöytä on siivottu kyynerpäällä puhtaaksi ja tästä taas edetään.

LOIMAA-LAPPI FENIX-EVENT 15.-20.4.2011 kansainvälinen nuorten tapahtuma meni onnistuneesti läpi, paitsi että omaan elokuvatoimintaan en kyllä ollut tyytyväinen. Minulta hajosi kamera (menee takuuhuoltoon kylläkin), työkaveri sairastui, olin itsekin yhden päivän kipeänä ja ilman yhtä vapaaehtoista superluokan ohjaaja-assistenttia olisin kyllä ollut kokonaan pulassa. Saatiin sitten Rovaniemellä kuitenkin päätöspäivänä esitettyä 7 kpl episodeja ja lyhytelokuvia tapahtumasta. Ensi-ilta tai oikeastaan esikatseluilta oli kyllä aikamoisen huippu; mukana illassa oli kymmenestä eri maasta nuoria seuraamassa elävää kuvaa. Olosuhteisiin nähden mentiin kyllä riman yli, vaikka vaikeuksien myötä ei ihan siihen laatuun päästykään, mihin oli tavoite.

Eli tämän kevään suurille ponnistuksille nuorten kansaivälisille FENIX ja Clover Power -projekteille onnistumisen arvosanoiksi napa10, oman elokuvatoiminnan FENIX Loimaa-Lappi arvosanaksi 7. Näillä edetään.

Seuraavaksi FENIX projekti kanssa tehdään lyhytelokuvaa Loimaalla ja Somerolla. Molemmissa on nyt hyvät ryhmät työstämässä asiaa, näitä odotan innolla.

Tänään suurimman viikon ensimmäisen työpäivänä päähuomion saa Ahlaisten Kevathuuma tapahtuma ja Ahlaisten nuorisoseura. Ahlaisten nuorisoseuran Spöökäillen elokuvaa pitää vielä viimeistellä ensi-iltaa varten ja tapahtuma kuvataan. Ykköskamera on rikki, mutta onneksi kakkoskamerakin tuo leipää pöytään tänään.

********

Leffa tuli sopivasti kolmea tuntia ennen ensi-iltaa esityskuntoon, joten jäi aikaa ruuan laittoon, syömiseen ja pakkaamiseenkin. Mutta tavan mukaan minuuttipeliksi menee taas. Töitä olisi kuvauksissa ja esityksen järjestelyissä kahdelle, mutta palkkaa vain yhdelle. Pitää vain koittaa venyä kahden hengen työpanoksen suorittamiseen nyt.

Jotain tämän vuoden trendeistä kertoo sekin, että tämä on vuoden ensimmäinen lastenleffa tänä vuonna, eikä uutta ole tulossa eikä minkäänlaista rahoitusta lasten mediakasvatusprojekteihin ole nyt tiedossa. 

**********

Kuvaukset on ok purkissa ja vähän yli parisataa katselijaa sitten näki ensi-illan. Josko sen huomenna saisi YouTubeenkin, tänään ei saa, kun YouTube temppuilee ja tahmailee urakalla. Päivälle tuli kyllä pituutta, mutta kesken vaan kaikki taas jää.

***********

Päivän leffan SPÖÖKÄILLEN sain sentään näkyville.